Onni 6.5.2004-10.9.2015

Kiitos kaikesta. Meidän yhteinen ainutlaatuinen matkamme ♥

"Se, mitä olemme, olemme nyt. Se, mitä meillä oli, on edelleen. Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä. Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani. Kun pysähdyt ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua, etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi, ole hiljaa. Sulje silmäsi. Hengitä. Kuuntele askelten ääntä sydämessäsi. En ole poissa vaan kuljen mukanasi, aina sinussa."

 

Hei hei heinäkuu

Syksy tulee, en ole valmis! Kesä on kiitänyt ohi täynnä kiireitä ja kohta sen voi jo paketoida. Ahdistaa liian pieneksi jäänyt treenimäärä, kun oma motivaationi ja koirien kapasiteetti olisi riittänyt runsaasti yli tehtyjen treenituntien. Koulukirjat ovat kuitenkin kiskoneet nenääni väkisin puoleensa, eikä sovi omaa tulevaisuuttaan heittää harakoille, vaikka motivaatio ennemmin kohdistuisikin noihin nelijalkaisiin ;)

Tulospuolella Into melko rutiininomaisesti tokoili viimeisestä vanhojen sääntöjen EVL:stä 1-tuloksen pistein 289,5 ja KP. Koko setti vedettiin putkeen ja kiva oli nähdä, ettei setämies edelleenkään hevillä hyydy! Kiva lopettaa vanhansorttinen kisaura hyviin pisteisiin ja kivaan kokonaisuuteen. Muutama vanha ongelma oli poistunut, muutama vanha ongelma on ja pysyy ja jokunen uusi tullut tilalle :D Toko nyt on sellaista, aina on jotain väkerrettävää ja jos oikeesti pidemmälle haluaisi, saisi treenikerrat nousta aika paljon korkeammalle kuin vaikkapa omani. Uudet liikkeet ovat vielä hakusessa, mutta edistyvät treenikertoihin nähden mallikkaasti. Kiva saada uusia haasteita, vaikka kritisoinkin sääntömuutosta kesken koekauden. Muutenkin uudet säännöt kutkuttelee mua ihan eri tavalla, tosi kiva tehdä mielekkäämpää ja vaihtelevampaa kilpatottelevaisuutta alemmissakin luokissa, joissa koirasta saa tuotua uusissa liikkeissä enemmän vauhtia ja asennetta esille. Lokakuun kisoihin olen Inton ilmoittanut ja nyt vaan totisesti toivon, että ehdin sitä varten treenata. Toisaalta en jaksa tavoitella täydellisyyttä vaan olen valmis hiukan levälläänkin olevalla paletilla testaamaan kisakunnon (koska perustekeminen on vireen suhteen niin vakiintunut), kunhan saan paikallaolon rutinoitua. Jos jotakuta sattuu kiinnostumaan, tässä Inton tokot videolla:

Hienoin hetki oli ehdottomasti, kun Veikko-Armas läpäisi taipumuskokeen elokuun alussa. Olen niin onnellinen, että noutajan kunniavelvollisuus on nyt taputeltu kasaan ja kaikki tähän päälle on plussaa. Vähän häkeltynyt Vekotin oli kisatilanteesta, mutta hoisi homman kotiin ja nyt voi kotona kasvaa ja treenata hitaasti kohti nomekoiran virkaansa. Arvostelun yleisvaikutelma: "Vilkas nuori koira, joka suorittaa päivän tehtävät vaivatta. Hyvä yhteistyö." Hiljalleen minäkin alan oppia, mistä napista tuo pikkutumma toimii, vaikka edelleen on yllätyksentäyteinen nuori mies ja pitää ohjaajan mielen virkeänä. Erilainen koira tekee taas minulle hyvää matkallani paremmaksi kouluttajaksi. 

Näyttelyissä Into on käynyt kahdesti paikkaamassa treenaamattomuudesta johtunutta kisataukoa ja pärjännytkin ihan kivasti; kahdessa peräkkäisessä näyttelyssä PU2. Kivaa on näyttelyissä satunnaisesti käydä, kun tulostavoitteita ei ole ja seurakin on ollut kohdillaan (kiitos siitä kaikille itsensä tunnistaville mukaville ihmisille :). Itsekin olen jotenkin vähän rentoutunut kehässä edellä mainitun tavoitteettomuuden myötä ja koirakin on sitten jotenkin ollut edukseen. Toisessa näistä näyttelyistä Inton poika Devon oli PU1 saaden kolmannen sertinsä ja niin hienoa oli juosta pojan takana, iskikoiran kanssa kannustettiin joka askeleella! Ippukin sai samasta näyttelystä ensimmäisen erinomaisensa. Kepokin oli mukana Inton jälkimmäisessä näyttelyssä ja innostui (oltuaan muuten koko reissun täysin epäinnostunut) videokuvaamaan Inton yksilöarvostelun ja sen jälkeen Paras uros -kehän, joten alla nyt sitten video myös siitä. Ensi kerralla tavoitellaan vähemmän hirttynyttä meininkiä (ostoslistalla uusi hihna, ei-kuristava!) ja ehkä yritetään opettaa tuomarin kättelyyn yhdistynyt riemukijunta pois :D Videolla esiintyvät muut koirat ovat PU3 Hedera's Love Supreme ja PU1/ROP Kitimat Big Leaf Maple.

Caro-poika on tehnyt niin paljon tuloksia, ettei edes meinaa perässä pysyä. Ainakin rauniokokeissa SOVE-luokan läpäisy arvosanalla erinomainen, BH ja näyttelyissä muutama PU-sijoitus. Hui, mikä tehotiimi! No, Jalostustietokanta kertoo sen, minkä isän omistaja unohtaa :D

Pilville ja Intolle olisi luvassa vielä ainakin yhdet nome-startit tälle kaudelle. Ohjaajat jo hyppivät täällä kauhusta seinille, sen verran on tuo laji lähellä sydäntä. Täytyisi oppia itse vähän löysäämään pipoa noutopuuhissa, mutta mulle ne on vaan niin tärkeä, että kaikki epäonnistumiset (siis hei, puhutaan yhdestä AVO0-tuloksesta ) saa ajatuksenkin tasolla puskemaan kylmää hikeä.  Into taas kiihtyy mun kiihtymyksestä, joten on hyvin merkittävää, että pidän oman pikku pääni tiukasti kasassa. 

Onni nauttii kesästä, se nukkuisi vaikka yönkin nurmikolla jos saisi.. Hertasta ei muuta uutta auringon alla, kuin yhtäkkisesti huonontunut kuulo. No, nyt saakin sitten miettiä jatkossa, johtuuko käytös tottelemattomuudesta vai kuuroihin korviin kaikumattomista käskyistä. Pikkuneiti on niin näppärä keksimään kaikkea kivaa :D 

15.8.2015

 

Katsaus alkukesään

Kesä on käynnissä ja ensimmäiset kisat tuottavat hieman tuloksellista hedelmää. Pilville Nomesta tylsästi ALO3, plussaa kuitenkin hyvästä hallinnasta ja siirtymistä, erinomaisesta ohjauksesta ja upeista palautuksista, sekä hienoista markkeerauksista. Kesken viimeisen haun bongasi kuitenkin jonkun mörön, jonka haukkui pystyyn ja kieltäytyi sitten tekemästä töitä oikealla suunnalla. Kyllä harmitti! Wt:ssä sitten homma meni ihan pipariksi mikä ehkä osittain selittyy seuraavana päivänä alkaneilla juoksuilla, joita neiti tälläkin hetkellä siis potee. 

Onni täytti toukokuussa 11, minkä kunniaksi pääsi touhuamaan kahden siskonsa kanssa. Muutenkin on meno päällä ja vanhan koiran tavoin huvittava ja sympaattinen omine persoonallisine touhuinee. Vanhat koirat ovat niin ihania. Onnilla alkaa olla kyllä kasapäin samoja piirteitä kuin enollaan Oskulla tuossa iässä, onpa sitä joku jo vahingossa Oskuksi kutsunutkin :)

Into nomeili ensimmäisen nollansa avoimesta, kai sellainenkin on joskus hankittava.. Siitä enemmän sepustusta blogissa. Paikkailtiin sitten pettymystä misseilemällä Into Salossa Ropiksi Jelena Kruusin tuomaroimana, hieno kokemus kerran elämässä. Muutama päivä myöhemmin vielä tokosta EVL1, joten ehkä vaaka alkaa kallistua positiivisen puolelle, vaikka nome minulle onkin lähinnä sydäntä. 

Inton ipanat ovat tehneet hienoja tuloksia, mitenkän nuo kaikki muistaisi... :) Caro eilen VSP ja Cacib, aikaisemmin tänä vuonna FI MVA. Ippu on mejäillyt tehokkaasti ensimmäisen ykköstuloksen voittajasta käynnistäen valiokellon ja Nekku korkannut oman mejäuransa hienosti AVO2-tuloksella. Devon keväällä VSP ja SERT. MalDa on tehnyt hienoa työtä WT:ssä ja Uuno agilityssä. Olen maailman onnellisin noin aktiivisista kodeista, eikä ainakaan vielä kukaan ole koirastaan reklamoinut :D Ippu ja MalDa kävivät myös MH-kuvauksessa, joten nyt kolmella pentueesta on luonnekuvaus suoritettuna, upea juttu. Koitan tuon jälkeläissivun päivitellä ajan tasalle, siihen kun on jo tovin ollut suunnitteilla kunnon remontti, joka luuhaa joka suhteessa jäljessä. Tai sitten on vain liian aktiivisia omistajia ;)

21.6.2015

 

Syksyn satoa

Useampikin pieni tähtihetki tuli koettua syksyn aikana uutisoinnin kuitenkin unohtuessa. Pikakertauksena Into tokoili tosi kivan EVL2-tuloksen Varsinais-Suomen piirinmestaruuskisoissa ja sijoittui kolmanneksi. Ihan viime metreille keikuimme palkintopallin toisessa päässä, mutta yksi nolla tekee aina tehtävänsä. Henkilökohtaisesti hehkun edelleen tyytyväisyyttä itseeni: Uskalsin osallistua! Into oli myös ainoa "muunrotuinen" bortsujen täyttämässä luokassa, joten olihan se ihan kiva edustaa vähän erilaisuuttakin :D Kuitenkin mukava ylläpitää rotukirjoa lajissa kuin lajissa, vaikka bortsuista tykkäänkin. Minimaalisen treenaamattomuustauon jälkeen navigoimme itsemme aina aurinkoiseen Hankoon. Kädet hikoillen ja koira ylivireisenä kovasta kisatahdista rakensimme kuitenkin liike liikkeeltä kasaan ykköstuloksen pistein 265,5. Ja niin Intosta sitten tuli Tottelevaisuusvalio. Saa tuulettaa? WUHUU! Kirsikkana valiokakussa lokakuussa Inton silmät peilattiin säihkyvän terveiksi.  

Pilvi nomeili kaudella kahdesti, alokkaasta yhden kakkosen ja yhden kolmosen. Ehkä hieman raskasta, kun koiran oikea osaamistaso ei ole vielä kokeisiin saakka välittynyt. Todellinen taso on korkeampi, mutta kokeissa rakoileva ja pettävä hallinta tekee tehtävänsä. Toisessa kokeessa teki kaikki tehtävät, mutta ykkönen jäi riippumaan kurittomasta kokonaisuudesta. Pilvi on kyllä niin siisti tyyppi ja tulinen typykkä. Korkea viettitaso kuitenkin aina asettavaa ohjaajalle omanlaisiaan haasteita, joihin Liisa nomeuransa alkutaipaleella tietenkin koittaa parhaansa mukaan vastata. 

6.12.2014

 

EVL1

Into tokoili toisen EVL1-tuloksensa tänään pistein 279,5. Tuomarina Ralf Björklund. P-istuminen: 10, p-makuu 10. Ruutu 10, ohjattu 9,5. Kaukot 9, luoksetulo 8, metsku 8 (kapula lensi vinoon, katseavulla palautti hienosti hypyn kautta, mutta mulla jäi tuijotus päälle, joten palautusasento oli samaan suuntaan roimasti vino. Näiden pienten piiloapujen kanssa saa olla aika tarkkana siis.. :D). Tunnari 8,5 JIPII!! Zetasta 6, kun joku unohti taas istua (jäjestys istu, maahan, seiso.) Parin viikon päästä metsästämään viimeistä ykköstä PM-kisoista Auran Nuuskujen joukkueen leivissä. Jännittää kamalasti.. 

Pentusuunnitelmista tulossa lisätiedot ensi viikolla. Suunniteltu ajankohta on siis kesä 2015. :)

6.9.2014

 

Intolle suunnitteilla pentue

Intolle on suunnitteilla pentue, joka toteutetaan yhteistyössä toisen suomalaisen kasvattajan kanssa. Narttu on metsästyskoepuolella palkittu, iloinen ja työhaluinen koira, jolla on hyviä laatuarvosteluja myös näyttelypuolelta. Pentuja ei rekisteröidä Corundo's kennelnimen alle, mutta olemme kasvattajan kanssa alusta asti mukana tiiviissä yhteistyössä. Pennut myydään ensisijaisesti rodunomaisista lajeista kiinnostuneisiin koteihin. Palaan asiaan lähiaikoina, mutta tässä kuitenkin pieni mainos, jos joku on kokenut Inton omanlaisekseen koiraksi. :)

26.8.2014

 

Vähän näyttöä ja vähän käyttöä :)

Into Valkeakosken näyttelyssä 17.8 tuomarina Hannele Jokisilta: "Vahva maskuliininen kokonaisuus. Voimakas uroksen pää. Hyvä kaula ja selkälinja. Voimakkaat kulmaukset. Vahva luusto, hyvä runko. Rauhallinen luonne. Hyvä häntä. Liikkuu reippaasti, hieman länkisäärisesti takaa." ERI, SA, PU2, SERT ja FI MVA! Viimeinkin ja hyvästi varasertien keräily!  (Rauhallinen luonne?? :D )

Tollerinomessa Inton toinen avoimen startti tälle kaudelle ja tulosputki jatkuu kakkosella :) Ykkönen oli niiin lähellä. Kakkosmarkkeerauksessa ampujan asettelu ei turvallisuussyistä natsannut yhteen ensimmäisen heiton kanssa, jota Into ei sitten ollenkaan nähnyt ja siten ohjauksena ylös. Muuten erinomaista työtä, ohjaajalle vähän noottia vesiohjauksen hätähousuilusta, mutta olen silti mielestäni kehittynyt. Enää en omalla nykimiselläni ja hermoilullani kiihdytä koiraa ennen koetta, joten saatiin aikaiseksi täysin äänetön kokonaisuus, joka kuitenkin sisälsi Intomaista vauhtia. Se ei kyllä tuosta lopu koskaan, ennen nopeita jalkoja lähtee nenä ja aivot :) Otteet riistoista aavistuksen tiukat, eli liian ihania lintuja pitää näyttää edelleen hiukan useammin, jotteivat ne muodostu pelkiksi kokeen herkkupaloiksi. Yleisvaikutelma: "Hyvin ohjaajan hallinnassa oleva koira, joka tekee hyvää tasaista työtä. Markkeeraustehtävän osittainen epäonnistuminen laskee palkintosijaa." 

Tollershowhun emme minun sairastelun takia päässeet, mutta Inton mukulat oli kovin mallikkaita. MalDa ERI ja kisasi paras pää ja ilme palkinnosta, Uuno ERI KÄY4, Nekku ERI SA AVO3, Devon ERI SA AVO1 PU4 Vara-sert ja paras pää ja ilme!! 

Viikko sitten Tollerimejässä Ippulle AVO2. Koeselostus: " Ipulle osoitetaan alkumakaus ja se aloittaa ripeätahtisen jäljestyksen, Matkan aikana tehdään lukuisia pistotarkastuksia. Ensimmäisen osuuden lopulla käytiin virkistäytymässä ojassa. Kulma pienellä tarkastuslenkillä, makaus pysähdyttiin osoittamaan. Toinen osuus jälkitarkasti. Toinen kulma laajoja suunnantarkasteluja, makaus pystyttiin osoittamaan. Noin 15m ennen kaatoa joudutaan jäljen vasemmalle puolelle ja sorkka ohitetaan noin 5m päästä. Takatuulen johdosta sorkkaa ei havaita ja joudutaan palauttamaan. Lähetetään uudestaan ja suoraa sorkalle, jonka nostaa ohjaajalle. Tänään yksi virhe pudottaa huippupisteiltä. Hieno suoritus" Palkittiin kiertopalkinnoilla "Ilopilleri" ja "Hikipisara". Hieno tyttö :)

Seuraavaksi sitten tokoillaan 6.9 Turussa Inton kanssa ja vakavasti harkitsemme vielä yhtä nomekoetta tälle kaudelle. Pilvillä koitos alokkaassa onkin jo koepaikan varmistumisen päässä. 

24.8.2014

 

Intolle Raisiosta ERI, SA ja Vara-Sert

"Beautiful dog. Excellent type. Beautiful head with very good expression. Correct topline. Good neck. Needs little more in chest. Little loose in elbows. Correct angulation. Very good coat and presentation. Movement very good." Tuomari Elena Adamovskaya. Tuloksena siis ERI, SA, KÄY1, "PU5" ja Vara-Serti. Huomenna uusi yritys!

16.8.2014

 

Tehoviikonloppu

Pilville nomessa alokasluokasta hyvä ALO2-tulos: Kaikki kokeen riistat talteen, mutta muutamien kauneusvirheiden takia ei päässyt jäljelle. Into starttasi nomessa avoimessa. Tulos tuli (valitettavasti kuskin piti lähteä töihin, joten jouduimme poistumaan koepaikalta ennen sen julkistamista. Vahvasti epäilen kolmosta) Omat fiilikset on sekavat: Ensimmäinen parityömme ja koiran vire läpi kokeen loistava. Intomaisen nopeat ja sähäkät noudot, mutta rauhallinen passissa. Viimeinen hakutehtävä kuitenkin mystisesti epäonnistui (koira teki toistuvasti töitä väärällä alueella. Erinomainen haku väärässä paikassa ei valitettavasti tuota tulosta... ;/ ) jäi jälkikäteen vähän harmittamaan. Koitan kuitenkin olla murehtimatta sitä liikaa, koska asia ei ole meille ollut ongelma eikä siitä ehkä tulevan paikkailutreenin jälkeen sellaista tulekaan :) Lisäiltäköön tähän vielä vähän Inton pentujen (tai aikuisiahan ne melkein jo ovat) tuloksia, kun niitä tuntuu nyt oikein ropisevan: Caro ja MalDa NOU1, jipii ja onnea!! Uuno nousi agilityssä kolmosiin, Ippu jäljesti ensimmäisessä Mejäkokeessaan järkyttävässä helteessä AVO1 -tuloksen pistein 48 ja oli kokeen paras koira. Caro ja Devon ovat myös pärjänneet kivasti näyttelyissä. Hyvä muksut

3.8.2014

 

EVL 2

Inton toinen EVL:n startti ei ollut ensimmäisen kaltainen tulosmenestyt, mutta ylistyshuuto mun yli 30 asteen helteisellä hiekkakentällä työskennelleelle partiolaiselle :) P-oloista molemmista kympit. Makuussa oli heittänyt lonkalle, minkä takia annoin aika topakan ylösnousukäskyn ja olikin sitten aika korkealle virittynyt koira kun siitä vapautin.. Seuraamisesta, ruudusta ja ohjatusta kaikista ysit. Tykkäsin myös itse :) Kaukoista 9, hyppynoudosta 10. Tunnarista sitten taas pyöreä 0... Viikossa ei ehtinyt ihmeitä, mutta nyt kuitenkin haisteli läpi ja toi oman. Valitettavasti nosti ainakin yhtä väärää. Z ja luoksetulo oli lopun liikkeitä ja niissä painoi jo helle.. Luoksetulossa kaksi maahan-käskyä koiraa jättäessä ja kaksi maahan pysäyttäessä kerrytti pistepottia vain kuudella ja Zetassa ei osannut enää istua, joten tästä 6,5. Tunnen mun koiran ja tiedän, että ne meni molemmat helteen piikkiin. Kokonaispisteitä 249,5. Nyt pieni kisatauko, korjaamaan tunnaria ja siistimään muita kokeessa kärsineitä liikkeitä. Hyvä poika se on :)

27.7.2014

 

Kasvugalleria

Pikkumies sai vihdoin oman kasvugalleriansa. Yleinen galleria ei valitettavasti tule nyt toviin päivittymään, kiitos epätyydyttävän palvelimen. Blogista pääsee halutessaan kurkkimaan muutaman otoksen viikon varrelta. Syyskuuhun mennessä olisi tarkoitus saada roudattua koko koodi uuteen osoitteeseen ja siten onnistua halutunlaisen kuvagallerian toteuttamisessa. Koitan ottaa projektiksi myös Inton pentujen sivun päivittämisen: tyypit takoo tuloksia, mutta meidän sivut ruostuu pystyyn. :P 

26.7.2014

 

Ensimmäinen EVL startti

Herra Höpö (eli Into ihan itse) tokoili ensimmäisessä EVL startissaan itselleen helteisen ykkösen. Pisteiden varjossa meno ei ollut kovin kummoista (265 p), mutta omaan silmään melko mukavaa. Ensimmäisenä liikkeenä ollut tunnari nollautui alun keulimisen seurauksena ja ohjatussa noudossa merkki tarvitsi tuplakäskyn, mutta muuten ei suurempia nokankoputteluja. Istuminen: 10, Paikalla makaaminen 8 (maahanmenoon tuplakäsky), Seuraaminen 9,5 (olin tosi tyytyväinen ja tuomari tykkäsi, kun koiran on koko liikkeen ajan aktiivinen. Seuraaminen oli tooooodella pitkä.) Z: 10, oli huippu! Järjestyksenä istu, seiso, maahan. Luoksetulo: 9,5. Ruutu 8 (Aikaisemmin tehty ohjatun noudon kapulan paikka veti merkin jälkeen ja  jouduin pysäyttämään ja käskemään uudestaan ruutuun. Haki hienosti siihen nähden, että oli ajautunut selkeästi pois linjasta :). Ohjattu 8 (merkille kaksoiskäsky ja minä vähän jumitin, kun aluetta ei ollut kunnolla merkattu.) Hyppynouto 9,5 joka oli taas Intomaisen vauhdikas kokonaisuus, vain luovutuksen vähän vino asento verotti puolikkaan. Kaukot 9,5. Vähän helle vaikutti. Kokonaisuutena totean vaan: JIPIIII! Askeleen lähempänä valioitumista :) Ensi sunnuntaina uudestaan. Peukut pystyyn!

20.7.2014

 

Cayora's Hunts Ugly Ducklings

Niin siinä sitten vaan kävi, että tänään kotiutettiin meidän oma Veikko-Armas kippuravarvas, virallisesti otsikon mukainen möhkäle. Kamalasti on suunnitelmia pienen pojan varalle, mutta päivä kerrallaan ja pennun tahtiin. Urahaaveena ah niin ihana nome, mutta päätyönä sulattaa mun sydän. Jälkimmäinen sujuu jo mitä mainioimmin. On itseasiassa onnistunut siinä jo hyvän tovin

 15.7.2014

 

Pori KV 29.6

Into kipitteli itselleen erinomaisen handlerin armollisella avustuksella (kuten kaikki edellisestä jo arvasi: en siis minä itse, kiitos vaan Ninnille ;) kivan laatuarvostelun tuloksella KÄK1, ERI ja SA. Siihen se mittava menestys sitten taas loppui, mutta koira liikkui kehässä kauniisti ja sai mielestäni mukavan omannäköisensä arvostelun. Lisäksi mulla oli aika hauska reissu, paljon mukavia ihmisiä liikkeellä. Rune Fagerström saneli Intosta: "5 v. Erinomainen tyyppi ja koko. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Kaunis ilme. Hyvä kaula. (jotain jotain...?) Hyvä runko. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä ylälinja. Erinomainen luusto. Riittävä karva, hyvät värimerkit. Tyypilliset liikkeet."

29.6.2014

 

Tokokoe 29.5

Auran Nuuskujen tokokokeesta Intolle VOI1 ja KP pistein 304. Seuraamisesta ja Kaukoista 9, luoksetulosta 8 ja muut 10. Intolla oli meno päällä :)

29.5.2014